Kiipeilyleiri Naantalin Kesärannassa la-su 9.–10.5.2026
Lähde mukaan vauhdikkaalle ja elämykselliselle kiipeilyleirille! Viikonlopun aikana pääsee haastamaan itseään kiipeilyn parissa, nauttimaan merellisestä tunnelmasta ja viettämään hauskaa aikaa kavereiden kanssa.
Leiri starttaa pikkubussikuljetuksella Raision kaupungintalolta ja pysähdytään myös Turun linja-autoasemalla. Ensimmäinen pysähdys on Kaarina K2 -kiipeilykeskuksessa, jossa pääsemme sisäkiipeilemään. Iltapäivällä suuntaamme meren rannalla sijaitsevaan Kesärannan leirikeskukseen Naantalissa, missä majoitumme viihtyisissä 2–4 hengen huoneissa. Illalla mahdollisuus ulkoiluun, uimiseen ja saunomiseen. Sunnuntaina on kalliolaskeutumista Kesärannan ympäristössä. Luvassa myös hyvää ruokaa ja rentoa yhdessäoloa merellisessä ympäristössä!
Leirin ohjaajina toimivat kiipeilyohjaaja Hannu ja Merja.
Kiipeilyleiri on tarkoitettu noin 10-15-vuotiaille, eikä vaadi aikaisempaa kiipeilykokemusta.
Alustava aikataulu:
- Lähtö la 9.5. Raision kaupungintalolta klo 13, pysähdys Turun linja-autoasemalla n. klo 13.15.
- Paluu su 10.5. Raision kaupungintalolla n. klo 14.30, pysähdys myös Turun linja-autoasemalla noin klo 14.45.
Mitä mukaan?
- Sisä- ja ulkoliikuntaan sopivat, säänmukaiset vaatteet
- Uimapuku, pyyhe ja pefletti
- Makuupussi, aluslakana ja tyynyliina
Hinta sisältää:
- Ruokailut
- Kuljetukset
- Sisäänpääsyliput
- Ohjauksen
- Majoituksen
- Jäsenvakuutuksen
Tarkempi aikataulu ja varustelista lähetetään sähköpostitse noin viikkoa ennen tapahtumaa.
Jäsenhinta 52 e (sisarusale 10%)
Leirin järjestävät yhteistyössä Varsinais-Suomen Nuoret Kotkat, Raision Nuoret Kotkat ja Turun Nuoret Kotkat.

Ilmoittautuminen, kiipeilyleiri
Ilmoittautuminen
- Voit lisätä sisaruksen samaan tapahtumaan lomakkeen yläosasta kohdasta Osallistuja #1 sinisestä plussasta. Sisarusale jäsenille on 10 %. Huom. sisaralennukset myönnetään vain, kun maksajana on yksityishenkilö/perhe.
- Osallistujakirje lähetetään ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen viimeistään viikkoa ennen tapahtumaa.
- Varauksesta tulee sähköpostivahvistus osoitteesta lomake(a)vsnk.fi. Älä vastaa tähän sähköpostiin. Tarkasta myös roskapostikansio.
Maksaminen
- Paytrailin kautta on mahdollista maksaa tilisiirrolla tai maksukortilla, sekä laskulla Walley:n ja OP laskun kautta.
- Tapahtuman tultua täyteen on mahdollista ilmoittautua varapaikalle lähettämällä sähköpostia vs@nuoretkotkat.fi. Olemme yhteydessä, jos paikkoja vapautuu.
Jäsenyys
- Leirille osallistuminen edellyttää jäsenyyttä vakuutusturvan vuoksi
- Jäsenyys on maksutonta vuonna 2026
- Jos liität lapsesi jäseneksi, tämän lomakkeen täyttäminen riittää. Valitse vain lomakkeesta: liityn jäseneksi
Tiedustelut osoitteeseen vs (a) nuoretkotkat.fi